Keittiöremontti
Uuden keittiön hankkiminen tai vanhan keittiön remontoiminen, on hyvin monenlaisia asioita
sisältävä hanke. Hankkeeseen ryhdyttäessä, tulee tiedossa olla mm. lämpö-,
vesi-, ilmastointi-, sähkö- ja rakennustekniset tiedot. Uudisrakennusta toteutettaessa tuo kukin
urakoitsija omat liittymänsä työn alla olevaan tilaan.
Remontoitaessa keittiötä, tilanne voi olla jo monimutkaisempi. Yksi mielekäs vaihtoehto saattaakin
olla se, että tilataan koko keittiöremontti yhdeltä toimittajalta, joka vastaa koko urakan
toteutuksesta. Remontin suunnittelussa onkin hyvä huomioida mahdolliset muut remonttiin vaikuttavat
tekijät.
Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi taloyhtiöissä tulossa olevat linjasaneeraukset,
jotka saattavat edellyttää keittiön osittaista purkamista. Näin ollen
isännöitsijältä kannattaakin tiedustella mahdollisten suurempien remonttien aikataulua.
Myöskään materiaalien hankkiminen pieninä ostoksina ei yleensä tule edullisemmaksi.
Markkinoilla on esimerkiksi hanoja, joita ei suomalaisten määräysten mukaan saa edes asentaa
paikoilleen. Kaikissa hankinnoissa tuleekin tiedostaa tyyppihyväksynnän merkitys. Kaapistojen,
kalusteiden ja koneiden valinnoissa, ammattitaitoiset myyjät auttavat mielellään. Lisäksi
kannattaa selvittää haluaako lattiakseen esimerkiksi kovan kaakelilattian vai kenties jonkin
pehmeämmän materiaalin.
Pirteää ilmettä keittiöön saa edullisesti pelkillä ovien ja laatikostojen
etulevyjen vaihdolla. Hyvärunkoiset kaapistot ja laatikostot kannattaa yleensä
säilyttää.
Sähkö- ja putkitöiden tekemiseen vaaditaan aina alan ammattilainen. Esimerkiksi
sähköurakoitsijalla täytyy olla riittävät asennusoikeudet, jotta hän voi suorittaa
tehtävän viranomaisten hyväksymällä tavalla. Samoin vesivahingon sattuessa, on
vakuutusyhtiö hyvin kiinnostunut työn tehneen yrityksen ja henkilön pätevyydestä.
Jos haluat pyytää tarjouksia töistäsi, ole hyvä ja jätä ilmainen tarjouspyyntö!